Savoilainen Bike Fit (Bike Fast Fit)

Perheessäämme savolaisuus tarkoittaa sitä, että kaikesta yritetään päästä mahdollisimman halvalla. Yritysten myymä Bike Fit (miten tän nyt suomentas, pyörän säätöjen optimointi?) on arvostettu palvelu, joka halvimmillaan taitaa maksaa siinä puolentoista sadan luokkaa. Meille savolaisille on tarjolla myös halvempia, mutta työläämpiäkin, vaihtoehtoja. Applen sovelluskaupasta löytyy Bike Fast Fit niminen sovellus, jolla omaa ajoasentoaan voi viilata optimaalisemmaksi. Sitä minkä kokoinen pyörä pitäisi hankkia ei sovellus tietenkään kerro, vaan tällä sovelluksella koitetaan optimoida…

Read More >>

Tribase Training Camp

Kuvat: Jyrki Puttonen (kiitos!) Huipputriathlonistien, Jussi Lotvosen ja Panu Liedon, valmennusryhmä Tribase järjesti ensimmäisen leirinsä viime viikonloppuna Oulussa. Leiri oli suunnattu meille Tribase valmennettaville ja ohjelmassa oli niin teoriaa kuin raakaa tekemistäkin. Porukassa oli mukana aloittelevia triathleetteja ja jo 90-luvulla kisanneita sekä muutamia ikäsarjojensa suomen mestareita viime kesältä. Itse siirryin Ouluun bussilla perjantai-iltana, koska Jyväskylästä muita edustajia ei ollut.  Pyörän pakkasin lainalaukkuun, trainerin jätin suosiolla kotiin. Bussilla siirtyminen oli huomattavasti…

Read More >>

Offseasonia

Kisakauden päätyttyä varsinaista treeniohjelmaa ei ole ollut. Flunssa kiusasi ensin reilun viikon ja perään tuli päivystysviikko, joten treeniä ei juurikaan ole ollut. Päivystysviikolla huomasi, että väsyneenä ei kannata riuhtoa. Kun yöt menee pätkiä nukkuen, on vireystila jotain ihan muuta kuin hyvä. Työkaverin houkuttelemana olen käynyt nyt pelaamassa kaukalopalloa. Tunti armotonta luistelua perjantaiaamuun saa kyllä hymyn huulille. Olinkin jotenkin unohtanut miten mukavaa ja samalla hankalaa kaukis on, onhan viime peleistä varmaan…

Read More >>

Kausi 2015 pakettiin

Kausi 2015 on nyt paketissa. Syksyn osalta hieman avoimeksi jätetty kisakalenteri ei saanut enää täytettä osin flunssan, osin motivaation puutteen takia. Näin katkesi siis jopa kahden vuoden putki niin Finlandia Marathonin kuin Tähtisadeajojenkin osalta. Vuosi sittenhän kärsin pienestä ylirasitustilasta Tähtisadeajojen aikaan ja jotenkin tuntui että samaa olisi ollut luvassa tänänkin vuonna. Finlandian matkat juostiin nyt viikonloppuna kun päällä on flunssa, joten osallituminen olisi jäänyt vaikka olisin ilmoittautunutkin. Kauteen mahtuu sekä…

Read More >>

Kisarapsaa: Tour de Helsinki

Eurosportin Tour de France lähetysten arvonnasta napsahti meille voitto, jossa palkintona oli osallistumisoikeus Tour de Helsinkiin. Kisahan on kuntoajo Helsingin ympäri, kokonaisuudessaan 140 kilometriä. Lähtö sunnuntaina 11.00 Olympiavelodroomilta, joka aikaisemmin on ollut Monisporttaajalle tutumpi jenkkifutisareenana. Kisa oli minulle ensimmäinen ryhmäajokisa, joten toteutuvasta vauhdista ei ollut oikein mitään käsitystä. Lauantaina ajoin Helsinkiin hakemaan osallistumiskuoren ajoissa, ettei tulisi sunnuntaille ylimääräistä hässäkkää. Kuoressa oli chippi, numero ja info. Ei siis mitään ylimääräistä muistoksi….

Read More >>

Kisarapsaa: Leppälahtitempo

Jo jonkun aikaa on tehnyt mieli osallitua tempokisoihin, jotta pääsisi kokeilemaan miten se pyörä kulkee vai kulkeeko se kun alla ei ole uintia ja edessä juoksua.  Tilaisuus tulikin vastaan kun JYPS:n Ride Cycle Store Cup:n osakilpailu Leppälahtitempo järjestettiin keskiviikkona. Lämpimät hellekelit vaihtuivat kevyeen sateeseen, mutta se ei tuntunut maantieväkeä haittaavan kun starttiviivalle asettautui 43 kammen pyörittäjää. Itse meinasin mamoilla sateen takia, mutta onneksi tuli lähdettyä. Kuva: Toni Tolonen Junioreiden sekä…

Read More >>

Kisarapsaa: Tikka Triathlon

Toista kertaa järjestettävä kymmenesosamatkainen Tikka Triathlon urheiltiin tänään sunnuntaina täydellisyyttä hipovassa säässä. Paikalle oli ilmoittautunut yli sata kilpailijaa, mutta starttiviivalle saapui vajaat sata. Omat tuntemukset olivat lähinnä sekavat. Vaimolle puhuin jo kisan väliinjättämisestä motivaation ollessa kateissa, mutta niin sitä vaan oltiin chippiä kuittaamassa Luonetjärven koululla ennen puolta päivää. Yhteenkään kisaan en valmistautunut tällä kaudella niin huonosti kuin mitä tämänpäiväiseen. Treenitkin jäi tällä viikolla tuntimääräisesti tavoitteiden alle, mutta ne mitkä tein…

Read More >>

Kisarapsaa: Kuopio Triathlon

Kuopio ja Kallavesj, lupsakoeta immeisijä matkanvarrella ja kokonaesuutena ihan tolokun kilipaelut. Tänä kesänä olen ihan tarkoituksenhakuisesti ilmoittautunut samoihin kisoihin kun viime kesänä, nähdäkseni harjoittelun vaikutukset. Suurimpana mittarina juurikin Kuopion perusmatka, eli 1,5km uintia, 40km pyöräilyä ja 10km juoksua. Viime kesänä suoritin Kuopiossa ensimmäisen perusmatkani ajalla 2:46.08.  Laskukaavojeni mukaan 2:35 aika olisi tehtävissä, jos onnistuisin kaikilla osuuksilla. Startattiin kotoa aamulla jo yhdeksältä, vaikka oma startti olikin vasta 14:15. Ajoissa paikalla olleena…

Read More >>

Kisarapsaa: Finntriathlon Joroinen

Sain nyt kokea sen, mitä triathlon on parhaimmillaan. Suomen parhaat kisat, upea keli ja vielä loistava oma suoritus. Vaikka suoritus olikin raastava, näitähän tekisi mielellään. Puolimatka koostuu 1,9km uinnista, 90km pyöräilystä ja puolimaratonista. Maailmalla käytetään termiä 70.3 joka on kyseisen suorituksen mitta maileissa. Kyse on oikeasta kestävyysurheilusta, suorituksen kestäessä terävimmällä kärjelläkin noin neljä tuntia. Mukana oli reilut 1500 kilpailijaa kun lasketaan mukaan myös joukkuekisaajat. Meidän triathlonkaravaanimme starttasi lauantaiaamuna noin puoli…

Read More >>

Jännitystä ilmassa

Oikeastaan siitä asti, kun aloin harrastamaan triathlonia on tähtäimessä ollut suomen päätapahtuma – Suomen Teräsmies kilpailu Joroisilla. Nyt  kun kilpailun starttiin on enää muutama päivä alkaa jännitys olla käsin kosketeltavaa. Varusteita ja kehoa on viimeistelty kohti suurinta urheilullista koitosta mitä koskaan olen kokenut. Valinnat varusteiden suhteen on tehty, varusteet on testattu ja lisähärpäkkeet hommattu. Kisaan Joroisilla puolimatkalla (1900/90/21) ikäsarjassa, jonka starttiaika on 11.22. Alkuviikosta aloitin kesälomani, joten työt eivät ole…

Read More >>