Tähtisadeajot ja kausi 2017 pakettiin

Kuvat internetistä, Grumpy Cat

Kauden 2017 viimeinen suoritus kelloa vastaan oli tänä vuonna Tähtisadeajot. Vuosi sitten jo olin ilmottautumassa kahden kierroksen lenkille (n. 60km) mutta ajokaverin puuttuessa ajoin “vain” 30km. Tänä vuonna sain houkuteltua toisen hurjapään koettelemaan reisien kestävyyttä kahden kierroksen verran. 2016 vuoden tuloksen perusteella arvelin koko reissun vievän vajaat kolme ja puoli tuntia, eli noin tunti neljäkymmentä per kierros.

Kisaa alustavalla viikolla kyselin valmennusryhmässä jalkojen voimattomuuden tunteesta, joka analysoitiin etänä alipalautumiseksi. Tuohonhan ei oikein auta muu kuin lepo. Viikolla ajettu tunnin pk-treeni trainerilla kun sai jalat samalla kipeäksi ja voimattomiksi. Otin viikon kevyesti, tein muutaman pyörälenkin, lyhyen juoksun ja kävin uimassa.

Uinnista on tähän väliin pakko sanoa sen verran, että oli jännä tunne mennä taas halliin uimaan. Uinti oli mukavaa ja rentoa, mutta eniten hämmästytti miten lämmintä vesi uimahallissa onkaan.

Pari viikkoa ennen kisaa kävin ajamassa kisareitin, siltä osin kun se on sallittu ajaa. Reitin varrella kun on hevostila, jonka asukit ei pyöräilijöistä tykkää. Reitti vaikutti silloin melkolailla kuivalta verrattuna edellisvuoteen, jolloin satoi koko päivän. Kisaviikolla alkuviikosta satoi, mutta lauantai ja sunnuntai olivat sateettomia.

Evääksi otin kaksi litraa urheilujuomaa ja seitsemän geeliä. Lähtöä tehdessäni hajosi juomarepusta vetoketju ja jouduin turvautumaan varareppuun. Pyörään pakkasin myös työkalun sekä vararenkaan. Pitkällä lenkillä kisa nyt ei varsinaisesti mene pilalle vaikka rengashommiin joutuisikin. Rengastuksena edessä Maxxis High Roller II ja takana Maxxis Crossmark. Molemmat todettu pitäviksi renkaiksi Tikkakosken liukkailla poluilla. Trekissä 1×11 voimansiirrossa edessä 28 piikkinen NarrowWide ja takana 11/42 pakka. Meiltä starttipaikalle ei suorinta (ja mäkisintä) tietä ole kun noin kymmenen kilometriä, mutta päätin mennä kuitenkin autolla. Autossa kuuntelin kiukkuheviä latauksen saamiseksi vihaiseen polkemiseen.

Starttipaikalla olin noin puoli tuntia ennen lähtöä. Kamat nippuun ja pieni lämppä alle. Kisafiilis alkoi löytyä, sekä se jännä tunne joka on aina ennen starttia. Geeli naamaan, sijoittuminen jonnekkin ryhmän keskelle.

Summerin soidessa porukka lähti liikkeelle, ahdasta oli. Puikkelehdin porukan seassa ennenkun siirryttiin polulle, jalat tuntui nyt ihan hyviltä. Sykkeet ei noussu tappiin vaikka pyörä etenikin melkoisia korkeuseroja omaavalla tienpätkällä. Ensimmäiselle polulle mentäessä jono ruuhkautui, loivaa alamäkeä oleva polku kuitenkin vei porukkaa vauhdilla eteenpäin. Tuntui hienolta ajaa nopeaa polkua.

Kuuden kilometrin kohdalla ensimmäinen nousu, 800 metriä 8% nousua. Tässä tuntui jo pahalta, on tosin aina tuntunut. Nousun päältä alkaa reitin paras osuus, nopea polku yhdistettynä pieneen kivikkoon. 9km kohdalla seuraava jyrkempi nousu, 400m 15%. Vaihteet tuntui loppuvan kesken, vaikka reisistähän se on kiinni. Ei ollut reittä tarpeeksi, ei sentään kukaan nousussa ohittanut vaan nätissä jonossa mentiin. Tuon polkunousun jälkeen tulee toinen loistava pätkä, heinikossa ja metsässä menevä melko pitkä lasku. Laskin satulan ja laskin menemään, ehkä pieni hymykin saattoi kasvoilla vilahtaa.

Polku- ja hiekkatietykittelyn merkeissä mentiin sitten pidempi siivu. Seuraava tiukka nousu oli 18km kohdalla, tuolloin oli vielä reittä nousta. Nousun jälkeen pikku lasku ja taas noustiin. Pellonreunaa noustiin huoltopisteelle, joka sijaitsi noin 20km kohdalla. Huoltopisteeltä, jossa en muuten pysähtynyt koska juomaa ja geelejä oli, suunnattiin ratsutallien metsikkölaskun kautta kohti Lehmämäen nousua. Tuo keskijykkyydeltään 18% nousu alkaa tuntua mukavasti reidessä, kun mittaakin nousulla on 650 metriä. Vaikka vauhti laskikin tuntui se silti aika helpolta. Lehmämäen nousun jälkeen alettiin ajaa polkuja pitkin kohti Saarenmaan koulua. Koulun pihassa ajetaan vielä noin kahden kilometrin mittainen kumpuileva latupohjalenkki ennenkuin maalisuora aukeaa.

Ensimmäisen kierroksen aika oli 1:31:00, jolla muuten olisin ollut 30km sarjassa sijoituksella 39/72. Latupohjalenkillä meni tosin aika monta valkolappuista (yhden kierroksen ajajaa) ohi, kun loppukiri tuntui alkavan. Keltalappuisia (kahden kierroksen ajajat) ei näkynyt.

Toiselle kierrokselle lähtiessä kilpakumppanini oli kahdonnut. Oli kuulemma luullut, että toinen hänen perässään ajava JYPS takkinen olin minä. No en ollut.

Toisen kierroksen ajoin oikeastaan yksin, ketään ei näkynyt edessä eikä takana. Alussa ollut metsälenkki ajettiin nyt toiseen suuntaan, eka kierroksen suuntaan se oli mukavaa polkutykitystä, nyt pientä nousua lähes koko pätkän. Tuntui jo vähän tuskaiselta. 8% nousu tuntui nyt pahemmalta, vauhti putosi kun reisissä ei ollut voimaa puristaa. Sykkeet eivät nousseet, jalat oli jo tyhjät.

Noin kahden tunnin kohdalla jalat oli ihan tyhjät. Race mode putosi lenkki modeksi. Ajoin ja koitin vain nauttia lenkistä. Se tosin oli aika vaikeaa, koska jalat tuntuivat taas niin voimattomilta. Kierroksen loppupuolella ohi tuli yksi pyörä, se olikin ainoa jonka näin koko kierroksen aikana. Maaliin tullessa oli pakko kysyä kavereilta, että olinko viimeinen. Mietin nimittäin sitä jo matkalla, oliko tämän nyt se kilpailu jossa jäisin viimeiseksi.

Maalissa ajalla 3:07:04. Sijoitus 43/46. Keskisyke 168, maksimit 183. Nousua Garminin mukaan 885 metriä ja kaloreita kului reissulla 2331kcal. Sinänsä jännä, että vaikka toinen kierros tuntui todella paljon ensimmäistä tehottomammalta ei aikaeroa ollut kuin viisi minuuttia.

Kausi 2017 on nyt paketissa. Yhtään ennätystä ei tullut rikottua ja muutenkin koko kausi oli melkoista taistelua. Ainoa onnistuminen oli oikeastaan Joroisilla, jossa pyörä kerrankin kulki. Paremmalla jalalla olisi juoksusta ollut nipistettävissä muutama minuutti ja uusi puolimatkan ennätys olisi syntynyt. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan aika oli sen mitä oli. Eniten jäi harmittamaan täysmatkan aika, lähdin kuitenkin parantamaan edellisvuoden aikaa mutta takkiin tuli reippaasti.

Kausi 2018 on vielä täysin auki. Jahkailin aikani, että jään pois valmennuksesta mutta arvelin että jos jään pois ei tule tehtyä yhtään mitään. Lisäksi lisäpontta antoi Tribasen Jyväskylän osaston kasvu, meitä on nyt jo seitsemän! Näin ollen saamme varmasti talven aikana hyviä yhteistreenejä ja lukumäärä saattaa vähän antaa painetta valmentajillekkin saapua Jyväskylään vetämään harjoituksia. Ensi kaudelle ei ole vielä yhtään kisaa suunnitelmissa. Toisaalta Joroisista on vain hyviä muistoja…

 

 

 

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *