Kisarapsaa: Finntriathlon Tahko (täysmatka)

Tämän kauden kahdesta pääkisasta jäljellä oli vielä Tahko täysmatka. Omalta kohdaltani reissusta tuli melkoinen Via Dolorosasta, mistä edeltävinä viikkoina ja päivinä vielä vain vitsailtiin. Tuo Tommi Läntisen veisu tuli varsinkin juoksuosuudella aika monesti mieleen.

Tahkolle suunnattiin jo keskiviikkona, samaan tuttuun mökkiin jossa on jo pari kertaa oltu. Keskiviikko ja torstai meni sadetta ihmetellessä, sateen ihmettelyyn antoi mökin kattoikkuna hienot näkymät. Torstaina kävin hoitamassa ilmoittautumisen ja aloin pikkuhiljaa pakkailla kamoja pusseihin. Illalla käytiin ajamassa juniorin kanssa lasten kisareitti ja lisäksi ajelin kevyesti hieman ympäriinsä sateen päätyttyä.

Perjantaina keli alkoi jo parantua ja päästiin käymään Tahkon mäen päällä, hissillä tietysti. Näkymät on hienot ja omenapiirakka maistuvaa. Perjantaina oli myös lasten kisa, johon meidän juniorikin osallistui. Lapsia oli ilmoittautunut kahteen eri lähtöön yli sata, joten menoa oli Tahkonlahdella mukavasti.

Kisa-aamuna kello oli soimassa 06:00. Heräsin tosin ennen kellon sointia levottomasti nukutun yön jälkeen. Aamupalan jälkeen otin kamppeet mukaan ja lähdin viemään pyörää ja varustepusseja kohti vaihtoaluetta. Tänä vuonna viime vuodesta viisastuneena keitin myös kahvia aamupalalle.  Varasin pyörää varten erilliset ajovaatteet, ajohousut ja -paidan – hyväksi havaittu kombinaatio viime vuodelta. Lisäksi pakkasin T1 vaihtopussiin sadetakin, irtohihat ja irtolahkeet. T2 pussiin pakkasin juoksua varten housut, paidan ja kengät. Lisäksi pakkasin mukaan toiset shortsit, paidan sekä takin. Laitoin pussiin vielä varakengätkin,  mikäli ykköskengät alkaisi liikaa hankaamaan tai mikäli runsas sade kastelisi kengät märiksi. Molemmissa pusseissa oli vielä lisäenergiaa ja pyyhkeet jalkojen kuivaamiseen.

Pussien viennin jälkeen Piazzalle jännittämään lähtöä. Märkkäriä aloin kiskomaan päälle joskus kahtakymmentä vaille, päätin jättää uintilämpän väliin ettei uinnin ja lähdön välissä alkaisi paleltamaan.

Uinti

Alussa jäin tarkoituksella ryhmän perälle. Aikaa ja matkaahan oli riittävästi, joten alussa koko uinnin pilaaminen olisi helppoa. Alussa yritin löytää sopivaa peesiä, jotta oma uinti olisi kevyempää. Ennen lähtöä olin laittanut uimalakin alle neopreenihatun, veden lämpötilaksi kun oli mitattu vain 17.8 astetta. Märkkärin alla uikkarit, jotka oli sitten nopea vaihtaa T1 vaihdossa pyöräkamppeisiin.

Ensimmäinen suora tuntui yhtä loppumattomalta, kuin vuosi sitten. Kauhoin sen kummempaa miettimättä. Välillä joku ui melkein päälle, välillä huidoin itse jonkun toisen uimarin jalkapohjia. Poijujen kohdalla oli pientä ryysistä, mutta selkeästi enemmän oli sellaista suvaitsevampaa toiselle väylän antamista havaittavissa kuin lyhemmillä matkoilla.

Toiselle kierrokselle kaartaessa olin melko varma siitä, että vierelläni ui Iina Lumiaho (joka muuten voitti naisten yleisen sarjan) joten kovin huonosti ei uinti kulkenut. Toinen kierros olikin sitten enempi yksin uintia, en ollut kärkiporukassa mutta en häntäporukassakaan. Välillä pääsin uimaan hetken jonkun peesissä, mutta suurimman osan uin yksin.

Puolimatkalla harmittelin uinnin loppumista, mutta samaa fiilistä ei täysmatkalla enää ollut. Loppusuoralla kädet tuntuivat jotenkin väsyneiltä, mutta se lienee ihan normaalia kun yhtäjaksoista uintia oli jo tunti takana. Käsien osuessa pohjaan nousin seisomaan ja aloin kävellä kohti vaihtoa, ja kuten kuvasta voi päätellä uintiin olin tyytyväinen vaikkakin se oli edellisvuotista puolitoista minuuttia hitaampi.

Uinti, 3800m, 1.16.22, keskisyke 147
Sijoitus ikäsarjassa 9/36

T1

Vaihdossa pyöräkamat päälle ja lisäenergiat taskuun. Uinnin ajan mietin lisähihojen ja -lahkeiden pukemista, mutta päätin jättää ne kuitenkin pois. Sade oli alkanut, joten laitoin sadetakin päälle.

T1, 7:23

Pyöräily

Heti pyörän alusta huomasin, että tänään ei pyörä kulje. Tosin pistin ajatuksen taka-alalle, koska päivän aikana saattoi tapahtua mitä vain. Ihan alussa söin puolikkaan Clif Barin, joita olin varannut kolme matkaa varten (yhden patukan energiasisältö 270kcal). Lisäksi mukana oli geelejä, joita otin noin neljänkymmenen minuutin välein. Juomana urheilujuomaa, jota taisi mennä neljä isoa pulloa ja lisäksi pullollinen vettä. Suolatarpeita varten mukana oli suolapähkinöitä, joiden valintaperuste oli suurin kalorimäärä.

Varpaisjärvelle mennessä (ekat 40km) nousi vauhti 30km/h tietämille, joten toivoa hyvästä pyöräajasta vielä oli. Olin omassa mielessäni pyöritellyt ajatusta kuuden tunnin pyöräajasta, joka siis vaatii keskinopeudeksi tuon kolmekymmentä. Ranteessa oleva Garmin piippaili edellisen viiden kilometrin väliaikoja, josta pystyin laskemaan edellisen vitosen keskaria. Pyörän mittarista seurasin sykettä ja tehoja. Tehot kyllä pysyi suunnitelluissa, ylämäkiin max 350W ja keskitehot noin 200W.

Vettä tuli reilusti, kengät ja housut olivat ihan märät. Eivät olleet muuten kuivia vielä maalissakaan. Keskeyttäminen kävi mielessä ensimmäisen kerran viidenkymmenen kilometrin kohdalla, kieltämättä samainen ajatus kävi mielessä pitkän päivän aikana useasti. Vähän liiankin usein. Annoin kampien pyöriä, pyöriä tuli ohi koko ajan.

Treenikaveri Sami ajoi ohi jossain ensimmäisen kierroksen aikana. Huuti ohi mennessään, että koita roikkua perässä. Yritin muutamia kilsoja mutta ei vaan vauhti riittänyt. Aerona ajaminen oli tuskaa, jotenkin vatsaa väänti aina kun vei asentoa alas. Mietin mistä moinen johtuu, mutta en keksinyt sille mitään syytä.

Myöhemmin reitille tuli myös puoli- ja perusmatkalaisia, lyhempimatkalaiset meni ohi heittämällä. Yritin bongailla tuttuja ja moikkailla tutuille vastaantulijoille. Muista kilpailijoista taas vähän puristusta omalle taistelulle. Nöyryytyksen hetki tuli jossain kolmannen kierroksen loppupuolella, kun yhdessä mäessä meni maastopyörä ohi. Okei, oli perusmatkalla (50km) ja pohkeet vaikutti siltä että pyörä on kulkenut ennenkin…

Sade loppui neljän ja puolen tunnin kohdalla, pieni henkinen helpotus.

Jossain vaiheessa pysähdyin ja tarkistin että laahaako jarrut tai onko pyörässä jotain muuta vikaa. Niin tukkoiselta meno tuntui, että yritin löytää syytä voimattomaan etenemiseen miehen ulkopuolelta. Eipä löytynyt. Prkl.

Viimeinen kierros oli tuskaa, vauhti vaan laski. Päätin että taistelen tämän loppuun, renkaatkin kesti tänä vuonna, mies vaan ei.

Pyörä 180km, 6:45:40 , keskisyke 149, keskinopeus 26,7km/h, keskivoima 161W, NTP 195W
Sijoitus ikäsarjassa 30/36

T2

Pyörän nostaminen telineeseen ei ole koskaan ollut näin vaikeaa. Vaihtoteltassa vaatteita vaihtaessa muutama naureskeli, että vielä on kahdeksan tuntia aikaa löntystellä maratooni ennen maalin sulkeutumista. Hymyilytti, mutta samalla tuntui vähän samalta. Kahdeksan tuntia…

Vaihdoin juoksuvaatteet, söin Snickersin. Oli mahtavaa saada kuivat kengät jalkaan, pyörän aikana aloin jo jännittämään että jalat olisi ihan pehmeää kudosta kun olivat lilluneet märissä kengissä melkein seitsemän tuntia.

T2, 7:31

Juoksu

Pyöräreitin varrella ei kannustusta juurikaan tullut, eipä siellä katsojiakaan ollut. Osittain syrjäisen sijainnin, osaltaan varmasti jatkuvan sateen takia. Oli siis mahtavaa päästä juoksemaan, kun vähän väliä näki ihmisiä ja suurin osa vielä kannustikin. Maalialueella vaimo kyseli fiiliksiä ja lupasi toimittaa huoltoon mitä vaan tarvitsisin. Pullaakin vaimo oli leiponut, tilasin siis sitä huoltoon.

Ensimmäinen kierros eteni rauhallisesti. Kävin tutustumassa Bajamajaan kakkoshuollossa. Paljoa tämän pahemmalta ei kai juoksu voi enää tuntua, kuinka väärässä taas olinkaan. Omassa huollossa söin vaimon tuomaa pullaa ja join colaa, tuosta sai mukavasti energiaa. Eikun kohti seuraavaa kierrosta…

Toisella kierroksella laskeskelin jo loppuaikaa, vaikkakin vaimolle sanoin huollon kohdalla että tämä alkaa jo riittämään ja että olisin ihan valmis jättämään leikin kesken. Huolloissa otin vettä, colaa, suolakurkkua ja mitä milloinkin oli tarjolla. Juoksuosuudella pienikin kannustus auttaa taas menemään eteenpäin, kummasti ne enimmät kävelyaskeleet tulee vaan otettua sillä takimmaisessa nurkassa  jossa ei ole katsojia. Kierroksen lopussa hain vaihtoalueelta takin, koska alkoi näyttämään siltä että kohta tulee taas vettä.

Kolmannella kierroksella Sami sai minut kiinni, oli jo viimeisellä kierroksella. Juostiin porukassa muutama kilometri kunnes putosin vauhdista. Sain kramppien estoon suolaisen vinkin, huollossa kannatti dipata suolakurkkua suolaan. Oli muuten melkolailla paha yhdistelmä, mutta tuntui toimivan. Kierroksen loppuvaiheessa pohkeet alkoi hangata tosi paljon vastaan. Yritin juosta nilkkoja koukistamatta, jokainen askellus ja jokainen tärähdys sattui pohkeisiin. Omassa huollossa sain kylmägeeliä pohkeisiin, se auttoi hieman.

Viimeinen kierros, 10,3km ja homma olisi paketissa. Enää ei ollut aikatavoitetta, ei kiirettä ei mitään muuta kun päämäärä päästä maaliin. Aikatavoite oli hukattu jo pyöräosuudella. Alkoi taas sade, eikä mikään pikku kuuro. Tuohon sateeseen asti olin luullut, että juoksutakkini pitää vettä. Olin ihan märkä, kengistäkin kuului vaan lits läts. Mietin jokaisella kohdalla, että menen tästä nyt viimeisen kerran. Viimeisen kerran tämä nousu, viimeisen kerran tämä polku. Viimeinen vitonen mentiin yhdessä jonkun herrasmiehen kanssa, joka myös kärsi ongelmista ja jonka aika oli myös edellisvuotista reilusti hitaampi.

Kellon näyttäessä 40km kiristin tahtia sen verran kun oli kiristettävissä. Viimeisessä huollossa pari appelsiiniviipaletta suuhun ja kohti maalia. Neljätoista tuntia alkoi lähestyä. Perkele, kai tämä nyt alle 14 tuntia on saatava. Juoksin nyt ensimmäisen kerran “Asicsmäen” eli nousun Piazzalle, tytär juoksi yhdessä kohti maalia. Huh. Olipas se tiukassa.

Juoksu 42,2km, 5:41:30, keskisyke 136
Sijoitus ikäsarjassa 34/36

Lähtökohaisesti ihmismieli on sellainen, että edellistä suoritusta lähdetään parantamaan. Tämän kauden tulokset on olleet kuitenkin viimekautta huonompia.

Loppujen lopuksi, oli aika mikä tahansa niin onhan tuo täysmatkan läpäisy pelkästään aika hemmetin kova juttu. Ehkä myös vähän tyhmä.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *