Kisarapsaa: Tour de Helsinki

Eurosportin Tour de France lähetysten arvonnasta napsahti meille voitto, jossa palkintona oli osallistumisoikeus Tour de Helsinkiin. Kisahan on kuntoajo Helsingin ympäri, kokonaisuudessaan 140 kilometriä. Lähtö sunnuntaina 11.00 Olympiavelodroomilta, joka aikaisemmin on ollut Monisporttaajalle tutumpi jenkkifutisareenana. Kisa oli minulle ensimmäinen ryhmäajokisa, joten toteutuvasta vauhdista ei ollut oikein mitään käsitystä.

Lauantaina ajoin Helsinkiin hakemaan osallistumiskuoren ajoissa, ettei tulisi sunnuntaille ylimääräistä hässäkkää. Kuoressa oli chippi, numero ja info. Ei siis mitään ylimääräistä muistoksi. Illalla pikkuveljen kanssa tankattiin pastalla ja irtokarkeilla, vaikkakin vain toinen meistä osallistui kisaan.

Aamulla puuroa, banaania ja pullollinen urheilujuomaa. Ajopaidan taskuun 6 geeliä ja mukaan kaksi isoa pulloa urheilujuomaa. Näillä eväillä uskoin selviytyväni, olihan matkalla toki neljä huoltopistettä joista varastoja pystyisi täydentämään.

velocitor_tdh_2013_kartta_verkkoon_491x600

Velolla olin noin tunnin ennen starttia, porukkaa tuntui valuvan paikalle koko ajan lisää. Ilmoittauneitahan taisi olla jotain yli 2200, joten ajajaa oli. Lähtö oli Mäkelänkadulta jossa asettauduin noin 20 minuuttia ennen lähtöä ryhmään jonka tavoitekeskinopeus olisi 30 km/h. Tuolla vauhdilla maalissa oltaisiin vähän ennen neljää, joten ajoaikaa tulisi vajaat viisi tuntia.

Sieppaa

Hieman ennen lähtöä takanani oli porukkaa sen verran, että koko Mäkelänkatu oli ihan täynnä. Itse pääsin liikkelle noin kolme yli yksitoista, sen verran kesti edelläolevan porukan liikkellelähtö. Ensimmäiset kymmenen kilometriä oli melkoista pumppaamista, välillä lähes pysähdyttiin. Alkupätkän keskinopeus Polarin mukaan 18km/h. Omasta mielestäni oli jotenkin koomista, että tuolla hitaan ajon pätkällä jotkut päättivät ohitella jonossa ajavia pyörätiellä ajaen. Täysillä ja muista välittämättä. Huoh.

Vapaan ajon alettua oltiin jo Espoon puolella, tuolloin nopeus alkoi nousemaan. Seuraavien kilometrien aikana keskinopeus nousi yli kolmenkymmenen. Ryhmä veti mukavasti mennessään, eikä hetkittäin lähes neljänkympin vauhti tuntunut jaloissa ollenkaan. Tämä oli peesausta parhaimmillaan, minimaalisella työllä maksimaalinen vauhti.

Osa ajajista näytti hyvin kädellä jos olivat siirtymässä ryhmässä reunalta toiselle, jotkut eivät tuntuneet välittävän muista ollenkaan. Keski-suomen mäkiä tahkonneena pienet nousut ei tuntuneet missään. Ensimmäisessä HC nousussa vedin varmaan 30:stä pyöräilijästä ohi. Samalla aloin siirtyä 30:n ryhmän kärkeen. Testimielessä lähdin myös tuosta ryhmästä hieman irti, mutta palasin muutaman kilometrin jälkeen takaisin ryhmään.

Tiet olivat profiililtaan ihan huippuja. Mutkia, laskuja, nousuja. Huonokuntoisuus toi oman haasteensa, jotkut kuopat olivat tosi teräviä ja renkaan vaihtajia olikin tien varressa tasaisin väliajoin. Ensimmäisen huollon kohdalla sattui kisan pahin onnettomuus, kun samaisessa 30:n ryhmässä ajanut pyöräilijä kaatui niin pahasti että sai aivovamman ja on edelleen nukutettuna sairaalassa. Joidenkin foorumikirjoitusten mukaan tuossa 30:n ryhmässä olisi ollut jopa 700 ajajaa, joten ryhmä oli iso ja tiivis. Tuo onnettomuus sattui niin kaukana ryhmän kärjestä, jossa ajoin, että meillä ei tuosta ollut mitään tietoa. Tosin melko hiljaista tuossa ryhmässä muutenkin oli.

Hieman myöhemmin pääsin itse väistämään yhtä kasaa jossa osallisena oli pari pyöräilijää. Jokelan paikkeilla alkoi vesisade, onneksi melko kevyt. Hetkeksi tuon jälkeen keli ja tie kuivui, kuten myös paita. Seuraavan sateen alkaessa tulikin jo rakeita, tuolloin mittarissa taisi olla noin 90 kilometriä. Päätin etten pue taskussani ollutta sadetakkia vaan ajan loppuun asti märillä vaatteilla, koska keli ei ollut kylmä.

_DSC2178_800x532

Seuraava haaste olikin sateesta tai pyöräilijöistä villiintynyt hevospari. Tilanne oli aika hurja, kun kaksi hevosta luistelee kavioillaan tien toisella kaistalla juuri ja juuri pysyen hallinnassa taluttajillaan kun satoja pyöriä menee ohi. Toivoin vain, että pääsisin tuosta pian ohi eikä mitään sattuisi. Muillekkaan.

Sateen koventuessa jouduin itsekin jarruttamaan kovemmin kerran kun edessä ajavat jarrutti. Noilla minun nakeillahan ei märällä asvaltilla tee yhtään mitään ja meninkin muutaman metrin nätissä sivuluisussa. Tuolloin päätin, että meno ryhmässä on minun hermoille liian stressaavaa ja irtauduin ryhmästä seuraavassa nousussa. Vedin muutaman kilometrin aika täysillä, että sain seuraavan pienemmän ryhmän kiinni. Tuossa kuuden hengen ryhmässä ajettiin sitten Nikkilän läpi ja kohti Vantaata. Meno oli selvästi reippaampaa, 100-110km väli on näemmä menty 36km/h. Jäin kuitenkin tuosta ryhmästä Päiväkummun paikkeilla ja loppumatka menikin pääosin yksin.

Viimeiset 30 km oli melko tuskallista. Reidet alkoi olla lopussa, kuten myös geelit. Mitään kramppeja ei tosin tuntunut olevan tulossa, muuten vaan alkoi olla jalat tyhjät turhasta yksin repimisestä. Malmin jälkeen ajoin moottoripyöräsaattueessa, jostain ne oli pienet ilot revittävä tuossa vaiheessa kisaa. Malmin ja Viikin välillä varoiteltin liukkaista suojateistä liikenneympyröiden läheisyydessä, niissä oli ilmeisesti kanssa moni kaatunut.

Lopulta maali kuitenkin tuli vastaan. Ajoin viimeisen risteyksen vähän pitkäksi (alkaako tästä tulla joku tavaramerkki?), mutta lopulta olin perillä. Virallisen ajan mukaan hommaan meni 4:35:28 ja keskinopeus oli noin 31km/h. Velolla ei yllättäen taas tarjoilut maistuneet, paellat jäi syömättä. Pari paahtoleipää suolakurkuilla ja tuoremehulla sain kuitenkin suurimpaan energiavajeeseen otettua.

Keskisyke 150, 4419kcal

Sitten loppuspekuloinnin paikka. Olen ajanut maantiepyörällä tänä kesänä aika vähän, ajoasento on todella erilainen verrattuna tripyörään. Mietin maalin tultuani, että juoksemaan en olisi pystynyt. Erilainen ajoasento ottaa reisiin ihan eri tavalla, eikä maantiepyörässä pääse samalla tavalla nojaten lepuuttamaan kuten tripyörässä. Satulakaan ei ole ehkä noille matkoille ihan se paras.

Se välineistä. Tapahtuma itsessään oli hyvin järjestetty ja organisoitu. Vaikka liikennettä ei ole suljettu suurimmalta osalta reitistä, oli toinen kaista periaatteessa vain pyöräilijöiden käytössä. Vaaratilanteet syntyivätkin enempi ajajista, kuin muusta liikenteestä. Reitti oli myös minun makuuni, vaikka tuo alkupään hidasajo vähän söikin miestä.

Menenkö ensi vuonna uudelleen? Hieman epäilen, vaikka loppu olikin hienoa raastoa ei niitä nautinnon hetkiä ehkä ollut riittävästi. Mikäli menen niin ryhmä on joko reilusti nopeampi tai hitaampi, sitä ei vielä tiedä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *