Kisarapsaa: TahkoMTB 2015

Viimevuoden Tahkokokemuksen jälkeen lähdin täynnä intoa parantamaan edellisvuoden aikaa. Olihan maantiepyöräkin kulkenut viimekesää kovempaa, joten odotukset olivat korkealla ajatellen neljän tunnin alistusta. Tänä vuonna suunnattiin Tahkolle työporukalla, mukana oli niin oman firman kuin kumppaneidenkin ajajia. Taustalla oli tietysti myös kova vääntö firman sisäisestä mestaruudesta.

Alkuviikon triathlontreeneissä sain pohkeisiin aika hyvät krampit jo uintiosuudella, mutta tosi pahaksi ne muuttuivat juoksun alussa. Seuran treeneihin lähdin hakemaan varmuutta vaihtoihin, matkaa tuli taivallettua 400m (uinti), 10km (fillari) ja 3km (juoksu). Pohkeet hieman paranivat viikon aikana, mutta täydessä iskussa ne eivät vielä perjantaina olleet. Lauantaiaamuna jännitys meni taas kaiken muun edelle, joten ehkä ne silloin oli jo paremmat.

20150627_085807
Kuva: Oma puhelin 09:00 lähtöjonoa

Oma lähtöni oli 9:15, tuossa ryhmässä tavoiteaikana neljän tunnin alitus. Hakeuduin lähdössä noin kolmanteen riviin, koska edellistä lähtöä seuratessa takarivi pääsi lähtemään vasta todella paljon eturiviä myöhemmin ruuhkan takia. Tosin ekassa lähdössä taisi olla noin 700 ajajaa, kun omassani oli noin 300. Syke pomppi jo ennen starttia pk-alueella.

Olin suunnitellut etten pysähdy yhdessäkään huollossa, ellei juoma lopu. Repussa minulla oli reilut kaksi litraa Gatoradea, juomapullossa (0,75l) pelkkää vettä. Nesteiden lisäksi oli tarkoitus ottaa yksi geeli 45 minuutin välein. Energiasuunnitelma ja tankkaus onnistuivat, varsinaista väsähtämistä ei päässyt tapahtumaan.

Reitin alkuhan on helppoa polkua tai tietä aina ensimmäiseen huoltoon saakka (13km). Itseäni näin jälkikäteen hieman ärsyttää se, että tällä tavalla kovakuntoiset mutta ei välttämättä tekniset ajajat ovat keulilla polkujen alkaessa. Tämä taas saa aikaan puuroutumisen, kun hankala paikka tulee vastaan. Tänä vuonna hankalia paikkoja tuntui olevan. Ensimäinen jonotus alkoi Kinahmi I:n juurella, jossa vauhti pysähtyi. Tuo kohta ei ole hankala, vaan todella jyrkkä nousu. Joku puhui jonossa, että tuossa tunkataan lähes kilometri.

Kinahmin päällä alkoi sitten se hankala osuus. Viimeaikojen vesisateet olivat tehneet reitistä melkoista kuravelliä, joten osa kuskeista pysähtyi taluttamaan kun osa ajoi noiden paikkojen läpi. Itse tajusin ehkä puolessä välissä koitosta, että rapakoiden pohjat on yleensä kovia, joten viisainta oli ajaa rapakon keskeltä vauhdilla eikä kiertää jokaista rapakkoa. Rapakko on kyllä tässä yhteydessä aika mieto sana.

ohiampuja1969
Kuva: Instagram @ohiampuja1969

Olin vaihtanut viikolla takarenkaaksi karkeampi kuvioisemman, mutta tuossa liejussa ei pitänyt mikään. Kun vauhti pysähtyi, se pysähtyi. Olisi siis pitänyt pysyä koko ajan vauhdissa, mutta aina kun joku jonossa pysähtyi pysähtyi koko jono ja vauhti kuoli.

Keli sinänsä oli loistava, lämpötila oli 16-18  astetta eikä koko päivän aikana satanut. Teknisiltä murheiltakin lähes vältyin, 15 km kohdalla satula irtosi kesken kivisen polkuosuuden. Pyörä sivuun ja hakemaan satula parin metrin päästä ja kiinnittämään takaisin. Ibeam tolppani on ilmeisesti tullut tiensä päähän, kun en saanut satulaa täysin kiinni vaikka väänsin sen niin tiukkan kun pystyin.

Toiseen huoltoon Kinahmilta alas, 6 minuuttia jäljessä edellisvuodesta. Huollossa en pysähtynyt vaan jatkoin kohti toista Kinahmin nousua. Kakkoshuollon jälkeen on noin 3km hiekkatietä, jossa sai sykkeitä laskettua ja hieman tilannetta tarkasteltua. Pyörä ehjä, nestettä riittävästi ja satulakin pysyi paikoillaan. Kinahmi II:n nousussa meni taas tunkkaamiseksi, tuo on kai se toinen paikka missä myös kärki joutuu tunkkaamaan.

Välillä nopeaa polkua, välillä märkiä kohtia. Tänä vuonna reitti oli sama kun aiemmin, mutta varmasti moniulotteisempi. Aloin laskeskelemaan matkaa ja aikaa, huomasin jossain 40km kohdalla että en tule millään ehtimään neljään tuntiin maaliin. Yhdessä kohdassa oli OTB lähellä, kun valitsemani ajoura olikin pehmeämpi mitä olin luullut ja painopiste ehti uhkaavasti siirtyä eturenkaalle. Neloshuollossa täytin vesipullon, otin vähän suolakurkkuja ja jatkoin matkaa.

ihmehiihtelija
Kuva: Instagram @ihmehiihtelija

Kaikkein märimmät kohdat olivat tietty vielä edessä. Kestävyysurheilu.fi:ssä olikin joku kirjoittanut, että tämän vuotinen Tahko muistutti triahtlonia, oli uintia juoksua ja pyöräilyä. Henkinen selkärankakin jotenkin napsahti siinä vaihessa kun neljän tunnin alitus muuttui mahdottomaksi. Koitin sitten loppumatkan enemmänkin keskittyä vaan nautiskelemiseen, vaikkakin El Granden nousussa laadin mielessäni jo pyörän myynti-ilmoitusta ja maastopyöräilyharrastuksen lopettamista. Mielessä kävi tietysti myös se, että seuraava kisa on jo viikonpäästä joten ihan kuolemaan ei saa itseään päästää.

Loppulaskussa huiput 52,4km/h ja maalissa jo vähän hymyilyttikin, vaikka aika oli edellisvuotta 9 minuuttia hitaampi. Tosin sijoituksellisesti nousua 213 pykälää sitten viimevuoden (672->459). Firman sisäinen mestaruus irtosi hulppealla puolentoista minuutin erolla seuraavaan.

20150627_140038

Järjestelyt oli tapahtuman puolesta jälleen todella hyvät, ei tule mieleen mitään mitä voisi parantaa. Pastapartytkin tuli koettua, kun ne viimevuonna korvattiin pizzalla. Seura mökissä oli hyvää, vaikka jutut olikin pääosin huonoja 😀

Kiitokset ja onnittelut kaikille osallistuneille, ootte te vaan kovia!

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *