Tahko Run 2015 – ensimmäinen maratonini

Valitsin aikataulullisista syistä ensimmäiseksi maratoniksi Tahko Run tapahtuman. Vuokrattiin mökki pitkäksi viikonlopuksi ja matkaan lähdettiin koko perheen voimin. Alkuviikosta sääksi ennustettiin melko loistavaa juoksukeliä, lämpöä reilut kymmenen astetta ja auringonpaistetta.

Perjantai-iltana kävin hakemassa kisanumeron ja Tahko Run paidan, joka toimitti muiston virkaa tässä tapahtumassa. Perjantaille suunniteltu lyhyt juoksu jäi tekemättä, sentään liikuttiin hieman mökin lainapyörillä ja kävellen koirien kanssa lähimaastoissa. Perjantain puolella myös sääennuste alkoi vaikuttamaan ihan toisenlaiselta, mikä alkuviikosta oltiin luvattu. Sadetta ja tuulta.

DCIM100GOPRO

Lauantaiaamuna alkoi jännitys puskea pintaan. Etukäteen valittu vaatevalinta piti laittaa kokonaan uusiksi, koska vesisateen todennäköisyys oli melko suuri. Myöskään kylmä tuuli ei kannustanut liian lyhyiden vaatteiden käyttöön. Päädyin siis lyhyeen paitaan, takkiin, lyhyisiin shortseihin ja kompressiosäärystimiin. Takkiin en reikiä halunnut, joten numerovyö mukaan. Kenkäarpajaisiakin aloin pitämään, olihan reitistä puolet muuta kuin asvalttia. Lopulta päädyin kuitenkin paremmin koville pinnoille sopiviin OnRunningeihin.

Maratonin startti oli yhdeltätoista, muut matkat kahdeltatoista. Tästä syystä kovin valtaisaa kisatunnelmaa ei ollut lähtöalueella aistittavissa, varsinkin kuin lähtökarsinaan asteli lopulta vain yhdeksän juoksijaa. Olin suunnitellut juoksevani noin 7min/km vauhdilla, jolla olisin ollut maalissa hieman alle viiden tunnin. Perjantaina ruuvasin Polarin kuitenkin siihen asentoon, että tavoiteaika olisi 4:45 eli vauhti olisi 6:45 per kilometri.

DCIM100GOPRO

Torven soidessa tuulta oli ilmassa sen verran, että PowerBarin ilmatäytteinen maalikaari oltiin jouduttu poistamaan kun se ei enää ollut paikoillaan pysynyt. Myös sade teki vahvasti tuloaan. Jäin lähdössä heti hännille, koska tarkoitus oli antaa muiden mennä ja juosta ihan oma juoksu. Rauhallinen viikko ja hyvin tehty alkuverra sai aikaan sen, että juoksu tuntui todella helpolta ja hyvältä. Ensimmäinen vitonen taittuikin vauhtia 5:59, toinen 5:47.

DCIM100GOPRO

Huollot reitillä oli noin neljän kilometrin välein. Tiukasti suunnitelmassa pysyen, otin joka huollossa geelin joka toisella vettä ja joka toisella urheilujuomaa. Vaimo ajoi sitkeästi pyörällä rinnalla ensimmäisestä huollosta aina ensimmäisen kierroksen loppuun saakka vaikka välillä vettä tuli kaatamalla. Itse reitti koostui kahdesta puolimaratonin mittaisesta lenkistä, joissa nousua oli 200 metriä per kierros. Eli saman verran kun korkeuseroa on Tahkovuoren mäessä. Nousut olivat pääosin lyhyitä, mutta jyrkkiä. Tämä tietysti helpotti sitä, että kovin pitkiä raastoja ei tarvinnut anaerobisella kynnyksellä mennä (juokseekohan kukaan anakynnyksellä maratonia?). Ensimmäisen kierroksen loppupuolella, kun matkaa oli mittarissa noin 20 kilomeriä alkoi jaloissa tuntua. Kierroksen lopussa missasin puolisekavan ohjeistuksen takia huollon, joten vedin yhden seitsemän kilometrin välin ilman mitään.

Ensimmäinen kierros aikaan 2:05.

Toiselle kierrokselle starttasin yksin. Ei tietoa kanssakilpailijoista eikä muiden matkojen juoksijoista joita näin (ja ohitin – tietysti) ensimmäisen kierroksen loppupuolella. iPodista tutut kannustusbiisit soimaan ja askelta toisen eteen. Sade oli jossain vaiheessa loppunut ja takkikin alkoi kuivua, tuulta oli edelleen vähintäänkin riittävästi. Toisen kierroksen alkumetreillä vaimo toi puhelimen varalta ja kertoi samalla, että edellä juossut nuorukainen oli osoittanut hyytymisen merkkejä. Seuraavassa tiukassa nousussa sainkin myös ensimmäistä maratoniaan juosseen nuorukaisen kiinni. Muutama sana vaihdettiin ja hän valitteli jalkojen krampanneen pahasti. Kannustin ja tsemppasin jatkamaan.

20150523_174512

Oma kulminaatiopiste tuli vastaan kolmenkympin kohdalla. Olin alusta asti ajatellut, että jotain vakavaa pitää sattua että luovuttaisin. Oikeastaan se ei käynyt missään vaiheessa mielessäkään. Jalat tuntui ihan kamalilta, vasemmassa jalassa tuntui muodostuvan mahtavia rakkoja kantapäähän. Oikean jalan uloimmat varpaat antoivat myös merkkejä siitä, että äärirajoilla mennään. Geelit eivät enää maistuneet, otin taskuun kuitenkin varalta pari geeliä ettei voimien loppuminen pääsisi missään vaiheessa yllättämään.

Seurasin kellosta keskivauhtia, pitkään se pysyi kuudessa minuutissa per kilometri, mutta alkoi pikkuhiljaa kasvaa sekunti kerrallaan. Golden Resortin päässä olleessa huollossa sain kuulla, että olin koko porukan viides. Yksi oli keskeyttänyt, ja yksi oli juossut yhdessä risteyksessä harhaan. Reitin kauimmaisesta päästä alkoi viimeiset kahdeksan pitkää kilometriä. Tsemppasin itseäni ja taistelin kipeitä jalkoja vastaan. Välillä mietin myös koko homman mielekkyyttä.

Toiseksi viimeisen huollon jälkeen reitti kurvasi kovilta pinnoilta latupohjalle, sille samalle jota pitkin myös Tahko MTB:tä ajetaan. Latumaisuuden takia, nousut olivat tietysti napakoita ja niiden jälkeen oli vaikeasti juostavia alamäkiä. Noissa nousuissa nappasin viimeiset geelit taskusta, nyt alkoi jo muuten hyvin riittäneet voimatkin jo loppua. Latupohja ei tuntunut loppuvan koskaan, vaan aina tuli uusi mäki ja uusi mutka. Lopulta viimeinen tiukka lasku kohti Tahkonlahtea ja viimeistä huoltoa. Hörppy vettä ja urheilujuomaa, sitten kohti maalia. Olin viimeisen kympin ajan laskenut jäljellä olevia kilometrejä, nyt aloin laskea jo metrejä. Maalin näkeminen sai vauhdin hieman kasvamaan, kun se ehti pudota jo 6:30 paikkeille kolmenkympin jälkeen. Viimeiset pari kilometriä 6:06 vauhdilla maaliin.

Maalissa 4:21:46 ja kuntosarjan ensimmäisenä. Keskivauhti 6:12 per kilometri.

DCIM100GOPRO

Huolto pelasi matkalla hienosti, reitti oli sopivan vaihteleva ja kelille ei voi mitään. Parin viikon päästä kesän ensimmäiset triathlon kisat Vantaalla, loppukesällä voisi ehkä juosta jonkun maratonin jollain vähemmän nousuja sisältävällä reitillä…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *