Synttärit – Monisporttausta 1v!

Blogini tuli jokunen aika sitten vuoden ikään. Juhlallisuudet pidettiin minimaalisina ja ainoa merkki synttäreistä oli lasten synttäritarvikkeista kaivettu kynttilä aina niin maistuvan puutarhurinsekoitus-pasta-jauhelihan kanssa.

20150327_191949

Treenitunteja kertyy nyt TriBase:n ohjelman mukaisesti hyvin, jonkun verran alustavasti tuo ohjelma hirvitti mutta hyvin sen kanssa on sinuiksi päässyt. Juoksulenkeissä on vaikeinta ollut vauhdin pitäminen harjoitukseen sopivana, uinnissa ehkä sykkeen pitäminen riittävän matalana.

Alla kuva siitä kun piti juosta tunti kolmoszonella (anteeksi äidinkielenopettaja), ärsyttää tuommonen epätarkkuus.

20150326_165653

Aiemmin epäsäännöllinen uintiharjoittelu on vaihtunut kahteen uintikertaan per viikko, kun joka treenissä tehokasta uintia on tunti ja yleensä mittaa tulee reilu pari kilometriä. Uintivauhti ei siis ainakaan vielä ole kovin kova, mutta olen ainakin saanut karistettua ne ylimääräriset säätämiset kuten pysähtelyt hengityksen tasaamiseksi ja hengittämisen miettimisen. Aamuisin olen yrittänyt altaaseen ängätä, yleensä on vähempi porukkaakin yhtäaikaa uimassa.

20150317_060056

Vaimon pyöränkasaus on kovasssa vauhdissa, kun koko pyörä kasataan osa kerrallaan niin jonkun verran joutuu uutta opettelemaan. Ja kyllä, kuvassa näkyy myös manuaali.

20150403_163208

Minua alkoi tässä keväänmittaan vaivata ajatus siitä, että pitäisi ennen kun täytän 40 (heinäkuussa) tehdä jotain merkittävää. Lähinnä urheilun saralla. Puolimatkan ennätän toki juuri ennen vanhenemista suorittamaan, mutta kun se oli jo tavoitteissa viime kesästä saakka niin piti keksimällä keksiä jotain lisää.

Maratooni, tuo muinaisten kreikkalaisten alulle panema jalo urheilusuoritus, on haaveissa ollut jo jonkun aikaa. Aiemmin en ollut varma siitä, jaksanko tuota matkaa koskaa juosta, mutta vanhan sanonnan mukaan vauhti tappaa ei matka. Nyt kun olen noita lenkkejä 7min/km vauhdilla juossut, niin olen melko varma että sillä vauhdilla pystyn myös 42 km vetämään. Tuolla vahdilla maali tulisi vastaan vähän ennen viiden tunnin täyttymistä.

Tahkolla siis, 23.5.2015, ilmoittautuneita on 42:lla kilometrillä vasta 3, joten mukaan mahtuu!

original_376700_tahkorun_432x432

Ai niin, kypärädilemmakin tuli päätökseen kun hommasin komean värisen Giro Air Attackin.

20150318_210657

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *